KASETIT



Kasettien painoserojen tunnistamista vaikeuttaa erilaisten "raakakasettien" käyttö. Samassa painoserossa siis saatettiin käyttää eri värisiä "tyhjiä" kasetteja.
Joten painoseroja on pakko tutkia kansipapereiden ja etikettien erojen kannalta.
Listauksesta varmasti puuttuu joitakin painoksia joten löydät jonkin painoksen jolle ei löydy kuvausta listauksesta niin ota yhteyttä sähköpostilla.
Roadrunnerin alkupään painoksissa esiintyy kansiversioiden ja etikettien kanssa jonkin verran päällekkäisyyksiä johtuen mm. siitä että vaikka kannesta tehtiin uusi painos, niin varastossa oli vielä vanhoja etikettejä ja ne käytettiin ensin alta pois ennen kun otettiin uudet etikettiversiot käyttöön.

ROCK AND ROLL ALL NIGHT LONG (LRC 84)
          
Alkupään mustataustaisen julkaisujen kohdalla on kahta erilaista versiota: Sisäkannen (kappaleluettelo) keskitys ylhäällä ja alhaalla.
Molempia versioita esiintyy eri etikettiversioiden kanssa.


Alkuperäinen painos (1a). Musta tausta. "Avattavat kannet".
Etiketissä pelkkä TEOSTO ja "kaikki oikeudet pidätetään". Paksu "1" ja HURRIGANES korkealla ja tummalla fontilla. Bändin ja albumin nimen väli suurempi (vrt. 1b alla). Kappaleiden väliviivat pitkät.
Etiketti erittäin kiiltäväpintainen.


Alkuperäinen painos (1b). Musta tausta. "Avattavat kannet".
Etiketissä pelkkä TEOSTO ja "kaikki oikeudet pidätetään". Paksu "1" ja HURRIGANES korkealla ja tummalla fontilla. Bändin ja albumin nimen väli pienempi (vrt. 1a yllä). Kappaleiden väliviivat lyhyet.
Etiketti erittäin kiiltäväpintainen.


Alkuperäinen painos (2). Musta tausta. "Avattavat kannet".
Etiketissä pelkkä TEOSTO ja "kaikki oikeudet pidätetään". Paksu "1" ja HURRIGANES matalalla ja tummalla fontilla. Etiketti erittäin kiiltäväpintainen.


Alkuperäinen painos (3). Musta tausta. "Avattavat kannet".
Etiketissä pelkkä TEOSTO ja "kaikki oikeudet pidätetään". Paksu "1" ja kappalelistaus ohuemmalla fontilla. Etiketti kiiltäväpintainen.


Alkuperäinen painos (3). Musta tausta. "Avattavat kannet".
Etiketissä pelkkä TEOSTO ja "kaikki oikeudet pidätetään". Paksu "1" ja kappalelistaus ohuemmalla fontilla.
Etiketin keskiosassa ("STEREO" ja "Made In Finland") siirtymä vasemmalle. "LRC 84" aavistuksen verran oikeammalla suhteessa Loven logoon. Etiketti kiiltäväpintainen.


Alkuperäinen painos (3). Musta tausta. "Avattavat kannet".
Etiketissä pelkkä TEOSTO ja "kaikki oikeudet pidätetään". Ohut "1" ja kappalelistaus ohuemmalla fontilla. Etiketti kiiltäväpintainen.

                    
Uusintapainos. Keltainen tausta. EI "avattavat kannet". Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

ROCK & ROLL JUHLAA 3 (LRC 85)
          
"Avattavat kannet".
Love Recordsin kokoelmakasetti jolla ensijulkaisuna Hey Mr. Fancy ja Hear Me Calling.

ROADRUNNER (LRC 117)
                    
Alkuperäinen painos (1.painos). "Avattavat kannet". Kannen takalipukkeessa "I Will Stay" jakautuu kahdelle riville.
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN (isolla). Kasetin numerossa virhe: LCR. "I Will Stay" etiketissä kahdella rivillä. Loven logo iso.

                    
Alkuperäinen painos (2.painos heti joulukuussa 1974). "Avattavat kannet". Kannen takalipukkeessa "I Will Stay" yhdellä rivillä.
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN (isolla). Kasetin numerossa oikein: LRC. "I Will Stay" etiketissä yhdellä rivillä. Loven logo iso.
Etiketissä HURRIGANES ja ROADRUNNER -sanojen väli aavistuksen suurempi, viimeinen R-kirjain "pudonnut".

                    
Alkuperäinen painos (3). "Avattavat kannet". Sisäkannen (kappaleluettelo) keskitys alhaalla (vertaa seuraavaa versiota)
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN (isolla). Loven logo iso. B-puolella 1. biisi kirjoitettu väärin "Te".

          
Alkuperäinen painos (4). "Avattavat kannet". Sisäkannen (kappaleluettelo) keskitys ylhäällä (vertaa edellistä versiota)
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). Loven logo pieni.

          
Alkuperäinen painos (5). "Avattavat kannet". Sisäkannen (kappaleluettelo) keskitys alhaalla.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). Loven logo pieni.

                    
Uusintapainos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

                    
Uusintapainos. Aivan erilainen etukansi. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.Kirjapaino Kuronen.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….". Kappaletiedot etikettinä (vrt seuraava painos). STEREO-sana vasemmalla reunalla.

                    
Uusintapainos. Aivan erilainen etukansi. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.Kirjapaino Kuronen.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "ALL RIGHTS RESERVED". Kappaletiedot suoraan kasetissa. STEREO-sana oikealla reunalla.

ROADRUNNER (LIPPOSENKASETTI017 )
          
Uusintapainos vuodelta 2020. "Avattavat kannet".

ROADRUNNER (SKA-3016)
          
RUOTSI-painos. "Avattavat kannet".
Paperietiketti kasetissa.

          
RUOTSI-painos. Uusintapainos. "Avattavat kannet". (kannet samanlaiset kun edellisessä).
Kappaletiedot suoraan kasetissa.

CRAZY DAYS (LRC 141)
          
Alkuperäinen painos. "Avattavat kannet"
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä).

CRAZY DAYS (SKA-3018)
          
RUOTSI-painos. "Avattavat kannet".
Paperietiketti kasetissa. Kasetin numero (SKA-3018) yhdellä rivillä.

          
RUOTSI-painos. "Avattavat kannet".
Paperietiketti kasetissa. Kasetin numero (SKA-3018) kahdella rivillä.

HOT WHEELS (LRC 206)
          
Alkuperäinen painos (1). "Avattavat kannet". Tumma ja haaleampi värisäy.
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). LOVEn logon yläpuolella oleva kasetin kataloginumeron kirjaimien ja numeroiden väli SUURI. "206" menee oikealta reunaltaa pidemmälle kun LOVEn logo.

          
Alkuperäinen painos (2). "Avattavat kannet", Vaalea ja kirkkaampi värisävy.
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). LOVEn logon yläpuolella oleva kasetin kataloginumeron kirjaimien ja numeroiden väli PIENI. "206" oikealta reunaltaa samassa linjassa LOVEn logon kanssa.


Värisävyt samassa kuvassa. Ero näkyy selvimmin pilvien sinisyydessä. Eri etikettiversiota ja kansiväriä näyttää olevan julkaistu sekaisin.

HOT WHEELS (LIPPOSENKASETTI072 )
          
Uusintapainos vuodelta 2021. "Avattavat kannet".

HOT WHEELS (SKA-3021)
          
RUOTSI-painos. "Avattavat kannet".
Paperietiketti kasetissa.

SUPER OIL AND ASD (SHELL PROMO CASSETTE - NO NUMBER)
          
Shellin promo-kasetti jossa kappale "Super Oil And ASD" ja puhuttu Shellin mainos.
Kasetti "päättymätön" eli kasetissa sama nauha kiertää uudelleen ja uudelleen.

SIXTEEN GOLDEN GREATS (LRC 230)
          
Alkuperäinen painos. "Avattavat kannet". Vasemmassa osassa EI kappaletietoja.
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). LOVEn logon yläpuolella oleva kasetin kataloginumeron "LRC" on vasemmalta reunaltaan samassa linjassa kun LOVEn logo.

          
Alkuperäinen painos. "Avattavat kannet". Vasemmassa osassa EI kappaletietoja.
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). LOVEn logon yläpuolella oleva kasetin kataloginumeron "LRC" alkaa vasemmalta reunaltaan aikaisemmin kun LOVEn logo. TEOSTO ja NCB laatikoiden pystyviivat EIVÄT OSU laatikoiden ylä- ja alavaakaviivoihin.

          
Alkuperäinen painos. "Avattavat kannet". Vasemmassa osassa ON kappaletiedot.
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). LOVEn logon yläpuolella oleva kasetin kataloginumeron "LRC" alkaa vasemmalta reunaltaan aikaisemmin kun LOVEn logo. TEOSTO ja NCB laatikoiden pystyviivat OSUU laatikoiden ylä- ja alavaakaviivoihin.

SIXTEEN GOLDEN GREATS (SKA-3026)
          
RUOTSI-painos. Alkuperäinen painos. "Avattavat kannet". Kuva tummempi ja alaosan kappalevalikko erottuu omana "laatikkonaan".
Paperietiketti kasetissa.

          
RUOTSI-painos. Uusintapainos. "Avattavat kannet". Kuva kirkkaampi.
Kappaletiedot suoraan kasetissa.

TSUGU WAY (LRC 250)
                    
Alkuperäinen painos (1). "Avattavat kannet"
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). LOVEn logon yläpuolella oleva kasetin kataloginumeron "LRC" alkaa vasemmalta reunaltaan myöhemmin kun LOVEn logo. (Ero on pieni ja siksi hankala havaita)

                    
Alkuperäinen painos (2). "Avattavat kannet" (samanlainen kun edellä)
Etiketissä TEOSTO + NCB laatikoissa ja "Kaikki oikeudet pidätetään" (pienellä). LOVEn logon yläpuolella oleva kasetin kataloginumeron "LRC" alkaa vasemmalta reunaltaan aikaisemmin kun LOVEn logo. (Ero on pieni ja siksi hankala havaita)

USE NO HOOKS (SKA-3031)
                    
RUOTSI-painos. "Avattavat kannet". Kappalelistauksen takana lisätekstit.
Kappaletiedot suoraan kasetissa.

LEVYPISTE UUTUUKSIA (NNO)
        
LEVYPISTEen kokoelma promo-kasetti. "Avattavat kannet".

FÄRSKT LJUD FRÅN SONET (PRO-4)
        
RUOTSI-painos. SONETin kokoelma promo-kasetti. "Avattavat kannet".

HANGER (SMK 5660)
                  
Alkuperäinen painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

                  
Uusintapainos (1992). Erilainen kansikuva. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle. Julkaisun numero muuttunut -> SMK 660.
Kappaletiedot suoraan kasetissa. BIEM + n©b. 1992 Fazer Finnlevy.

HANGER (LIPPOSENKASETTI080 )
          
Uusintapainos vuodelta 2021. "Avattavat kannet".

STRANDED IN THE JUNGLE (SKA-3039)
        
RUOTSI-painos. Alkuperäinen painos. "Avattavat kannet".
Kappaletiedot suoraan kasetissa.

                
RUOTSI-painos. Uusintapainos. EI "avattavat kannet". Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Kappaletiedot suoraan kasetissa (samanlainen kun edellä).


LJUDET KOMMER FRÅN SONET (PRO-6)
        
RUOTSI-painos. SONETin kokoelma promo-kasetti. "Avattavat kannet".

IKEA (IKEA-1)
        
RUOTSI-painos. IKEAn kokoelma promo-kasetti. "Avattavat kannet".

JAILBIRD (SMK 5675)
                  
Alkuperäinen painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle. Kääntöpuolella vasemmassa alakulmassa painopaikka mainittu.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

                  
Uusintapainos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle. Kääntöpuolella vasemmassa alakulmassa EI OLE painopaikkaa.
Kappaletiedot suoraan kasetissa. BIEM + n©b. Fazerin logo. Julkaisun numero kasetissa muuttunut -> SMK 675.

JAILBIRD (SKA-3051)
                
RUOTSI-painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Kappaletiedot suoraan kasetissa.

10/80 (SMK 5678)
                  
Alkuperäinen painos. Päädyssä laatikossa 045.Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle. Kääntöpuolella vasemmassa alakulmassa painopaikka mainittu.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

                  
Uusintapainos. Päädyssä laatikossa 045. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle. Kääntöpuolella vasemmassa alakulmassa painopaikkaa EI OLE mainittu.
Kappaletiedot suoraan kasetissa. BIEM + n©b oikealla. Scandian logo.

                  
Uusintapainos. Päädyssä laatikossa 020. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Kappaletiedot suoraan kasetissa. Mustat tekstit. BIEM + n©b oikealla. Scandian logo. (Samanlainen kun edellisessä)

                  
Uusintapainos. Päädyssä laatikossa 020. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle. (Samanlainen kun edellisessä)
Kappaletiedot suoraan kasetissa. Valkoiset tekstit. BIEM + n©b oikealla. Scandian logo. (Samanlainen kun edellisessä)

                  
Uusintapainos. Päädyssä laatikossa 020. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle. (Samanlainen kun edellisessä)
Kappaletiedot suoraan kasetissa. BIEM + n©b vasemmalla. Ei Scandian logoa.

10/80 (SKA-3069)
                
RUOTSI-painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Kappaletiedot suoraan kasetissa.

FORTISSIMO (SMK 9004)
                
Alkuperäinen painos. Ei punaisia poikkiviivoja etukannessa. Sonetin logo päädyssä. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

                
Uusintapainos. Punaiset poikkiviivat etukannessa. Scandian logo päädyssä. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Kappaletiedot suoraan kasetissa. BIEM + n©b. 1992 Fazer Finnlevy.

FORTISSIMO (SKA-3083)
                
RUOTSI-painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Kappaletiedot suoraan kasetissa.

ROCKIN' (SMK 9007)
                
Alkuperäinen painos. Ei sinistä poikkiviivaa etukannessa. Etukannen HURRIGANES valkoisella. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

                
Uusintapainos. Sininen poikkiviiva etukannessa. Etukannen HURRIGANES keltaisella. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….". Etiketti samanlainen kun edellä.

ROCKIN' (SKA-3090)
                
RUOTSI-painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Kappaletiedot suoraan kasetissa.

LEVYPISTE UUTUUKSIA (NNO)
                
LEVYPISTEen kokoelma promo-kasetti.

SEVEN DAYS, SEVEN NIGHTS (SMK 699)
                
Alkuperäinen painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

                
Uusintapainos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.(Ihan samanlainen kansipaperi kun alkuperäisessä).
Etiketissä BIEM + n©b ja Fazerin logo. Kasetista olemassa kahta erilaista versiota: a-puolella paino osunut sen verran oikealle että kataloginumeron viimeinen numero puuttuu.

HURRYGAMES (SMK 920)
                
Alkuperäinen painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä n©b + TEOSTO ja "All rights of….".

LIVE AT METROPOL (RIPMC 4)
                
Alkuperäinen painos. Kappaletiedot painettu etukannen kääntöpuolelle.
Etiketissä BIEM + n©b ja Fazerin logo.

FAZER FINNLEVY UUTUUKSIA 1.10.1988 (ei numeroa)
        
FAZERin kokoelma promo-kasetti.




Alkuun